Äitienpäivä vol. 3

Tänään sain viettää jo kolmatta äitienpäivääni. Päivä aloitettiin aamiaisella, lahjomisellani ja lapsen päiväkodissa tekemän kortin ihastelulla. Korttiin oli maalattu oman jalan kuva. Onko se äiti ihana? Oletko sinä äiti tosi ilonen? On ja olen. Maailman siistein kortti ikinä. Mies oli valmistanut sitruunamarenkikakkua, joka oli minulle suun makuinen mutta lapselle kirpeydestä johtuen pettymys. Korvauksena naamansa väärinpäin keikauttanut kortin valmistaja söi brunssilta jäljelle jäänyttä unelmatorttua. Saako äitienpäiväaamiaiselta laittaa kiukuttelevan lapsen jäähylle? Mietittiin että ehkä ei ja painettiin överiksi mennyt hilluminen villaisella. Ehkä ne kortin antamisesta johtuvat paineet oli vaan niin kovat kestettäväksi.

Mun miehellä on oma vessa. Tai saa sitä muutkin käyttää, mutta kyseinen saniteettilaitos on hänen itsensä sisustama, joka käytännössä tarkoittaa sitä että seinät on (pian) täynnä futispaitoja ja kuvia merkkihenkilöistä nahkapalloilun saralla. En tiedä, millaisessa mielenhäiriössä aikanaan menin antamaan valtuutuksen kyseisen kaakelihuoneen dekoamiselle. Siellä se nyt kuitenkin on, ovensuussa heti ensimmäisen oven takana. Tänään tapasin miehen huoneestaan lukemasta lehteä vuodelta 2000, ihan housut jalassa siis. En tiedä kauhean montaa vessaa, joka olisi samalla wc, kodinhoitohuone ja kirjasto. Meillä kuitenkin tällainen ihanuus löytyy.

 

Tänään, ja  ihan jokainen päivä olen kiitollinen siitä että saan olla äiti. Se on parasta, mitä tiedän. Olen kiitollinen myös futismuseokirjastoa koostavasta miehestä. Ei vältsis parasta maailmassa, mutta on se ihan ok sekin.

Ensimmäinen kesäinen brunssi hipsuissa

Kun kaikki tuo vähän jotain, niin kenenkään ei tarvitse huhkia olan takaa. Tämä konsepti toimii, kun pyytää ystäviä kylään lauantaina klo 11. Aamulla ehdittiin lapsen kanssa käydä kaupassa, tehdä ja koristella kuppikakkuja (jotka tein Hummingbird Bakeryn useasti käytössä olleen kirjan ohjeiden mukaisesti), ihmetellä paloautoa ja huhuilla pihalla naapurinpojan perään.

Ensimmäisten vieraiden saapuessa oli kahvi valmiina tippumaan ja voileipäkakku kuorrutettu. En tiedä voiko tuota meidän istuntoa ruokapöydän ääressä kutsua brunssiksi, mutta kutsuttiin silti. Menu sisälsi feta-broccoli-paprikapiirakkaa, sitä aiemmin koristeltua voileipäkakkua, vuohenjuustomansikkasalaattia, tomaattimozzarellasalaattia ( kääk, mitä nimihirviöitä), kuppikakkuja, hyvin kostutettua unelmatorttua, upealla taidokkuudella leikattua ananasta ja viinirypäleitä. Negatiivista palautetta sain kardemummakahvin puutteesta, unohdin spaissata kaksi ensimmäistä pannullista ja kolmatta ei enää jaksettu kunnolla juoda.

Tänään oli ensimmäinen oikealta tuntuva kesäpäivä. Lapsi ilakoi ulkona ilman vaippaa ja ilmoitti pissahädästään,  toki vasta kun hätä oli jo ohitse. Ei haittaa mitään, kotiin voi juosta alaosattomissa (jos on iältään kaksi vuotta ja reilun puolikkaan, on kyseinen keissi ok).

Ny RILLATAAN!

Olen todella odottanut että pääsen käyttämään otsikon lausetta. Poissaollessani mies oli hoitanut grillikauden avajaiset mahdolliseksi hankkimalla kaasugrillin. Eilen grillille tiensä löysi kasa kaapista löytyneitä vihanneksia kera Soija Shorizo-makkaroiden. Kaikki maistamani tofunakit ja makkarat ovat ihan kammottavan makuisia, mutta nämä bambinot maistuu myös perheen lihansyöjälle. Kyseiset einestuotteet ovat tuskin mitään terveellisen ruoan rakastajan ystäviä, mutta ei kai näitä ole tarkoitus joka päivä syödäkään. Vihannekset saivat makua miehen tekemästä grillikastikkeesta, joka valmistuu seuraavin ohjein:

1 shalotti
1 valkosipulin kynsi

Freesaa ylläolevat ja lisää

1 rkl paprikamaustetta

ja lisää

2 dl tomaattipyreetä
2 dl fariinisokeria
1/2 chili
2 dl kokista
2 dl soijaa
2 fl punaviinietikkaa
1 rkl worchester-kastiketta
1 rkl chipottle tabascoa
1/2 dl hunajaa
yrttinyytti, jossa 10 oksaa timjamia, 1 oksa rosmariinia ja 1 kanelitanko

keitä 1,5 h

lisää savumakua ja laita koko keitos blenderiin (yrttinyytti poislukien)

Lapsellani on käynyt tuuri, naapurista löytyy vain pari viikkoa vanhempi, selkeästi samalla aaltopituudella oleva pieni poika. Leikitty on nyt muutama kerta ja täällä puhutaan ystävästä. Missähän se on? Milloinhan se tulee ulos? Ehkä maailman suloisinta katsoa, kun toinen odottaa pienen moponsa selässä viereistä terassia kytäten, josko siellä tapahtuisi jotain liikettä.  Jihuu-reaktio on molemminpuolinen, kun uudet ystävät kohtaavat. Varmuuden vuoksi tilannetta väijytään myös ruokapöydästä.

Terassi toimii tällä hetkellä vielä grillin tyyssijana, kenkävarastona ja työhuoneena esim. maalausprojektille. Tarkoitus olisi saada tuo murheenkryyni laitettua kahden viikon sisään ennen tulevia tupareita, mutta saattanee jäädä haaveeksi.  Uusille ystävyksille se kyllä varmaan sopii, sillä siihen loppuvat  sitten terassilla tähän asti suoritetut mopokisat.

Perulainen keittiö

Olin eilen työmatkalla Lontoossa ja illastimme Perulaista keittiötä edustavassa ravintola Cevichessä. Ruoka oli ihanaa ja helppoa jaettavaksi, vaikka ruokavammaisina joukossa oli yksi raskaana oleva ja toinen kala-kasvissyöjä eli minä. En kuvannut ruokia, sillä jotenkin koen sen tosi ärsyttäväksi kun ihmiset räpsivät puhelimellaan ravintolassa. Ruoista pääsin nauttimaan listalta ainakin seuraavia: Cheese and Chard Tequenos, Don Ceviche, Peruvien Corn Cake ja neljää eri t a i v a a l l i s t a jälkkäriä. Ruoan kanssa meni alas kaksi lasia viiniä, jonka johdosta taksimatka lentokentälle seuraavana aamuna oli sulaa tuskaa (lasit olivat kyllä täysiä). Kestän ehkä maailman huonoiten alkoholia ikinä.

Vappu, sima ja päänsärky

Migreeni on kamala asia. Vappuaattona heräsin sen kourissa aamuyöstä ja vappupäivänä raahauduin raikkaalta tuoksuvan juhlakansan seassa lääkäriin helpottavien lääkkeiden toivossa. Torstain työmatka jäi sekin väliin, paineenvaihtelu lentokoneessa olisi todennäköisesti nujertanut minut enkä ollut muutenkaan työ- tai missään muussakaan kunnossa kahden päivän kidutuksen jälkeen. Onneksi pelastukseksi oli aiemmin jo lentänyt maailman paras sisko -palkinnon vuosittain saava puolimaratoonari , joka viihdytti lasta ja vei vapputorille. Ykköseno kera puolison saapui myös vappupäivän bonukseksi, joten lasta ei äidin useamman päivän pelistä poissaolo haitannut. Säännöllisesti sain kuitenkin sipailua osakseni ja kysymyksen "oletko sinä jo parantunut?".

Mies teki simaa (ohjeen saa pyydettäessä, oli niin hankala ja pitkä etten rupea rustaamaan ylös) ja lapsi sai vappupallon. Ensi vuonna uusiksi, mielellään toisella kaavalla.