- barbecuekana-ananas-gorgonzola
- kirsikkatomaatti-buffalomozzarella-itse tehty pesto
- ananas-kirsikkatomaatti-grillattu paprika ja zucchinia
- pepperoni-mozzarella
- kampasimpukka-itsetehty persikkachilimössö ja maustetut seesaminsiemenet
Tiedättekö, mistä tietää että kasvisruoka on täydellinen? Kun vannoutuneet lihansyöjät santsaavat. Niin kävi miehen tekemälle valkoiselle kasvispitsalle eli pitsalle numero kuusi. Sitä ei riittänyt myöhemmin saapuneille vegetaristeille, sillä se meni sen sileän tien parempiin suihin. Pitsan kastikkeena oli 2 dl creme fraichea, johon oli sekoitettu kourallinen parmesanraastetta. Täytteenä oli grillattuja uusia perunoita ja valkosipulirosmariiniöljyssä (tästä pitää ehkä laittaa ohje myöhemmin) paistettuja marinoituja sieniä. Ah onni!
Lapsi oli juhlien ajan vaarin ja famun hoteissa ja saimme viettää dagen efterin sohvalla ilman agendaa. En muista, koska viimeksi olisi ollut päivä ettei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Sunnuntaina tarinateppo kuitenkin palasi jo onneksi kotiin. Tuparilahjoja sateli myös pienelle ihmiselle katuliitujen muodossa (ja Annalle tiedoksi, että en sittenkään ottanut näistä krediittejä itselleni).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti