Äitienpäivä vol. 3

Tänään sain viettää jo kolmatta äitienpäivääni. Päivä aloitettiin aamiaisella, lahjomisellani ja lapsen päiväkodissa tekemän kortin ihastelulla. Korttiin oli maalattu oman jalan kuva. Onko se äiti ihana? Oletko sinä äiti tosi ilonen? On ja olen. Maailman siistein kortti ikinä. Mies oli valmistanut sitruunamarenkikakkua, joka oli minulle suun makuinen mutta lapselle kirpeydestä johtuen pettymys. Korvauksena naamansa väärinpäin keikauttanut kortin valmistaja söi brunssilta jäljelle jäänyttä unelmatorttua. Saako äitienpäiväaamiaiselta laittaa kiukuttelevan lapsen jäähylle? Mietittiin että ehkä ei ja painettiin överiksi mennyt hilluminen villaisella. Ehkä ne kortin antamisesta johtuvat paineet oli vaan niin kovat kestettäväksi.

Mun miehellä on oma vessa. Tai saa sitä muutkin käyttää, mutta kyseinen saniteettilaitos on hänen itsensä sisustama, joka käytännössä tarkoittaa sitä että seinät on (pian) täynnä futispaitoja ja kuvia merkkihenkilöistä nahkapalloilun saralla. En tiedä, millaisessa mielenhäiriössä aikanaan menin antamaan valtuutuksen kyseisen kaakelihuoneen dekoamiselle. Siellä se nyt kuitenkin on, ovensuussa heti ensimmäisen oven takana. Tänään tapasin miehen huoneestaan lukemasta lehteä vuodelta 2000, ihan housut jalassa siis. En tiedä kauhean montaa vessaa, joka olisi samalla wc, kodinhoitohuone ja kirjasto. Meillä kuitenkin tällainen ihanuus löytyy.

 

Tänään, ja  ihan jokainen päivä olen kiitollinen siitä että saan olla äiti. Se on parasta, mitä tiedän. Olen kiitollinen myös futismuseokirjastoa koostavasta miehestä. Ei vältsis parasta maailmassa, mutta on se ihan ok sekin.