Yleisin puhelinsoiton aihe meillä on "tarviiko käydä kaupassa?". Yleensä tarvitsee, vaikka todellisuudessa ei. Kuukausittaista ruokaan menevää rahamäärää voisi varmasti suunnittelulla leikata isostikin. Ei vaan jakseta ja ehditä tehdä kauppalistoja, vaikka ilman listaa kauppaan meno on hyvin pitkälti virhe. Lasku 50 euroa, kori täynnä juustoja ja maitokin jäi hyllyyn.
Perjantaina soitin taas tuon puhelun hakieassani lasta sateessa päiväkodista. Puoliso lupasi hoitaa asian, kunhan olisi ensin hakenut joltain tyypiltä jotain levyjä, joten suuntasimme suoraan kotiin. Miehen levyhakureissu olisi kuitenkin mennyt yli ruoka-ajan, joten ratsattuani kaapit päädyin tekemään saman, kuten monta kertaa aiemminkin; makaronilaatikkoa kaapista löytyvistä antimista.
Keitin kahden eri puolillaan olevan makaroni- ja pastapussin ja samalla keitin 3 dl soijarouhetta kasvisliemessä. Soijarouhepussin kyljessä olevassa ohjeessa sanottiin että yksi osa vettä yhteen osaan rouhetta. Ei toimi, ei riitä. Vettä piti olla kolminkertainen määrä, tai sitten mun soijarouheet oli jotain sunnuntaipainosta. Paistoin pannulla sipulia, valkosipulia ja kahden porkkanan raasteen. Lisäsin tuohon sekaan soijarouheen ja paistelin lisää. Maustoin kaikella ja lisäsin voitakin. Lopuksi sekoitin yhteen paistinpannun antimet ja keitetyn makaronin, lisäsin kolme maidon kanssa vatkattua kananmunaa ja juustoraastetta. Päälle laitoin mozzarellaa, jota ahneuksissani piilotin koko laatikon sisällekin.
Apurin istutin television eteen hetkeksi, sillä tarjottu jeesi ja tilanne eivät tällä kertaa kohdanneet optimaalisella tavalla. Kiukun tilanteesta sai kokea Ebbaksi nimetty vauva. Ei ehkä meille vielä (tai ikinä) mitään pikkusisarusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti